Noniin! Hetkihän sitä ehti vierähtää, mutta kirjoitellaanpas nyt tässä alkukesän tapahtumista :)
Kesäkuun alussa oli aivan mahtava reissu Lake Districtiin eli kaikista pohjoisin reissu tähän mennessä. Edellinen ennätyshän oli meidän viikonloppu Yorkissa:
Matka tuonne kuitenkin taittui näppärästi junalla. Pitkänmatkan junat ovat täällä todella nopsia ja kolmisen tuntia tarvitsi vain nautiskella kauniista kesäpäivästä ja maalaismaisemista.
Perille päästiin myöhään perjantai-iltana ja ensimmäinen yöpyminen oli Amblesidessa. Näkymät hostellin pihasta Windermere järvelle olivat kuitenkin oikein kivat! Sää vain vaikutti vähän tuuliselta, ja matkanjohtajan puheiden perusteella huipulla saattaisi puhaltaa aika paljon kovemmin.
Lähdettiin toki matkaan ja pikkuhiljaa kiipeämään vuorenrinnettä ylöspäin. Takana avautui siistit näkymät takaisin järvelle päin.
Mutta mitä korkeammalle kiivettiin niin sitä kovemmin tuuli puhalsi. Juuri ennen huippua puuskat olivat jo niin voimakkaita että kirjaimellisesti puhalsivat ihmisiä kumoon. Kääriydyttiin vanhan kivimuurin viereen pitämään lounastaukoa ja miettimään jatkoa, kunnes lopulta matkanjohtaja totesi ettei voi ottaa riskiä ja viedä meitä eteenpäin. Osalla ei oikein varustus riittänyt ja jos siihen puhuriin olisi vielä lisännyt vähänkin sadepisaroita olisi porukka kylmettynyt todella äkkiä. Ja tietysti se että ajoittain aika vaarallisissakin paikoissa ei ole kovin hyvä jos ihmiset kupsahtavat tuulen voimasta kumoon.
Matka siis takaisin Amblesideen ja joukkokuljetuksella toisen yön majapaikkaan, johon alunperin oli siis tarkoitus kävellä. Loppuen lopuksi edestakainen matka oli kyllä ihan ok kävely, matkassa ei kauheasti kuitenkaan jouduttu antamaan periksi kun melkein päästiin huipulle asti. Lopulta viikonlopun toteutunut reitti näytti jotakuinkin tältä:
Aamu numero kaksi valkeni vielä upeampana kuin ensimmäinen. Täksi päiväksi ei ollut tiedossa tuulta nimeksikään ja aika upeasti järvimaiset olivat tällä kertaa vaihtuneet mäkisemmäksi.
Aamiainen siis nassuun ja liikkeelle. Kaikilla oli kovat odotukset että tästä päivästä tulisi todella hyvä!
Laaksoon lasketumisen jälkeen olikin edessä heti päivän kovin nousu. Aurinko paistoi ja sai riisuutua ihan t-paidalle asti kun hiki vain valui. Takana kuitenkin palkitsi upea näkymä takaisin Ullswater järvelle.
Mitä edemmäksi noustiin niin sitä upeammilta rupesi mäet ja maisemat näyttämään.
Lopulta kun huipulla rupesi tulemaan vastaan vuoristojärviä, oli myönnettävä että kyllä tämä Lake District lunasti kaikki korkeatkin odotukset mitä itselläni oli! Ihan mielettömiä paikkoja ja upeaa kävellä tämmöisessä ympäristössä. Toivottavasti näistä kuvista välittyy fiilikset!
Vuoristojärvien jälkeen jatkoimme vieläkin nousua ylemmäksi. Jokaisen huipun jälkeen paljastui vain lisää ylämäkiä ja porukassa syntyikin kestovitsi aiheesta "tämä on se viimeinen huippu! aivan varmasti!" :)
Lopulta loputtomalta tuntuvan nousemisen jälkeen rupesi mäet kääntymään takaisin alaspäin. Matkalla törmättiin myös muutamaan ruohoa mutustavaan lampaaseen.
Edessä oli enää mukava laskeutuminen vuoristopubiin joka olisi meidän reissun päätöspiste.
Pubissa meillä oli aikaa hörppäistä tuopillinen ennen kuljetusta takaisin juna-asemalle. Täytyy sanoa että tämmöisen viikonlopun jälkeen ja tällaisissa maisemissa maistui tämä olut erinomaiselta!
Kesäkuun alussa oli aivan mahtava reissu Lake Districtiin eli kaikista pohjoisin reissu tähän mennessä. Edellinen ennätyshän oli meidän viikonloppu Yorkissa:
Matka tuonne kuitenkin taittui näppärästi junalla. Pitkänmatkan junat ovat täällä todella nopsia ja kolmisen tuntia tarvitsi vain nautiskella kauniista kesäpäivästä ja maalaismaisemista.
Perille päästiin myöhään perjantai-iltana ja ensimmäinen yöpyminen oli Amblesidessa. Näkymät hostellin pihasta Windermere järvelle olivat kuitenkin oikein kivat! Sää vain vaikutti vähän tuuliselta, ja matkanjohtajan puheiden perusteella huipulla saattaisi puhaltaa aika paljon kovemmin.
Lähdettiin toki matkaan ja pikkuhiljaa kiipeämään vuorenrinnettä ylöspäin. Takana avautui siistit näkymät takaisin järvelle päin.
Mutta mitä korkeammalle kiivettiin niin sitä kovemmin tuuli puhalsi. Juuri ennen huippua puuskat olivat jo niin voimakkaita että kirjaimellisesti puhalsivat ihmisiä kumoon. Kääriydyttiin vanhan kivimuurin viereen pitämään lounastaukoa ja miettimään jatkoa, kunnes lopulta matkanjohtaja totesi ettei voi ottaa riskiä ja viedä meitä eteenpäin. Osalla ei oikein varustus riittänyt ja jos siihen puhuriin olisi vielä lisännyt vähänkin sadepisaroita olisi porukka kylmettynyt todella äkkiä. Ja tietysti se että ajoittain aika vaarallisissakin paikoissa ei ole kovin hyvä jos ihmiset kupsahtavat tuulen voimasta kumoon.
Tuulensuojassa!
Matka siis takaisin Amblesideen ja joukkokuljetuksella toisen yön majapaikkaan, johon alunperin oli siis tarkoitus kävellä. Loppuen lopuksi edestakainen matka oli kyllä ihan ok kävely, matkassa ei kauheasti kuitenkaan jouduttu antamaan periksi kun melkein päästiin huipulle asti. Lopulta viikonlopun toteutunut reitti näytti jotakuinkin tältä:
Katkoviivalla merkitty väliin jäänyt osuus kun jouduttiin palaamaan takaisin
Aamu numero kaksi valkeni vielä upeampana kuin ensimmäinen. Täksi päiväksi ei ollut tiedossa tuulta nimeksikään ja aika upeasti järvimaiset olivat tällä kertaa vaihtuneet mäkisemmäksi.
Hostellin takapihalta näkymää
Aamiainen siis nassuun ja liikkeelle. Kaikilla oli kovat odotukset että tästä päivästä tulisi todella hyvä!
Ensin laskeuduttiin hostellilta takaisin laaksoon
Laaksoon lasketumisen jälkeen olikin edessä heti päivän kovin nousu. Aurinko paistoi ja sai riisuutua ihan t-paidalle asti kun hiki vain valui. Takana kuitenkin palkitsi upea näkymä takaisin Ullswater järvelle.
Mitä edemmäksi noustiin niin sitä upeammilta rupesi mäet ja maisemat näyttämään.
Lopulta kun huipulla rupesi tulemaan vastaan vuoristojärviä, oli myönnettävä että kyllä tämä Lake District lunasti kaikki korkeatkin odotukset mitä itselläni oli! Ihan mielettömiä paikkoja ja upeaa kävellä tämmöisessä ympäristössä. Toivottavasti näistä kuvista välittyy fiilikset!
Vuoristojärvien jälkeen jatkoimme vieläkin nousua ylemmäksi. Jokaisen huipun jälkeen paljastui vain lisää ylämäkiä ja porukassa syntyikin kestovitsi aiheesta "tämä on se viimeinen huippu! aivan varmasti!" :)
Lopulta loputtomalta tuntuvan nousemisen jälkeen rupesi mäet kääntymään takaisin alaspäin. Matkalla törmättiin myös muutamaan ruohoa mutustavaan lampaaseen.
Tämä kohta oli reissun jännittävin paikka. Irtonaisia kiviä ja kova hiekkapolku oli jatkuvasti jyrkässä viistossa. Ajoittain jännitti todella paljon että riittääkö kengänpohjissa pito vai lipsahtaako mukkelismakkeli jyrkkenevään kivimäkeen. Kuvassa tietysti leppoisan näköinen polku :)
Kaikki selvittiin alas ongelmitta kuitenkin!
Takana näkyy vilaus Windermere järvestä taas
Edessä oli enää mukava laskeutuminen vuoristopubiin joka olisi meidän reissun päätöspiste.
Pubissa meillä oli aikaa hörppäistä tuopillinen ennen kuljetusta takaisin juna-asemalle. Täytyy sanoa että tämmöisen viikonlopun jälkeen ja tällaisissa maisemissa maistui tämä olut erinomaiselta!
